sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Lisää siirtokuvia ja Maisaa

Tokihan noilla siirtokuvilla voi tehdä mitä vain. Nyt on uusi tulostin ja väritkin kohdallaan. Ja kun Lumi jotain haluaa, niin äitihän sen tekee.



Aloitetaan helposta, unihousuista. Ne muutama euro mikä saattaa mennä hukkaan jos pilaakin vaatteen ei harmita. (Legginsit löytökorista Prismasta n. 3,5€). Ja kun tarpeeksi kokeilee, oppii varmaan tämänkin taidon niin, että voi hieman enemmän haastetta itselleen asettaa.



Mallataan kuvaa lahkeeseen. Huomasin ensimmäisen virheeni heti tulostuksen jälkeen. Tämä minun ostama paketti paperia on tarkoitettu vaaleille tekstiileille, ja housut olivat tummat. Noh, seuraavalla kerralla sitten otetaan nämäkin seikat huomioon.


Silitetään kuva kiinni. Annetaan hetki jäähtyä ja otetaan päällyspaperi varovaisesti pois. Tässä vaiheessa voi vielä tarkistaa, että kuva on kunnolla tarttunut.


Lopputuloksesta huomaa miksi tekstiilin olisi pitänyt olla vaalea. Mutta minusta tuntuu että joudun tekemään vielä paljon Maisa vaatteita. Lumi kun "uudet" housunsa sai, piti hän esittelykierroksen kaikille ja aikoi laittaa samat housut myös hoitoon. Nyt voi olla niinkin, että on etsittävä toiset tuunattavat legginsit ja tehtävä ne samantien valmiiksi, jotta on edes jotain vaihtovaatetta pikkuselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti