sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Patalappu tai palanen

Mutta erilainen kuin viimeksi. Ja siihen on syynsäkin. Koska keskisuuri pintaremontti uhkaa paisua koko alakerran kattavaksi stailaukseksi, olen kaukaa viisas ja pieninä vapaahetkinäni teen nopeasti valmistuvaa ja rentouttavaa käsityötä. Löysin jostakin facebookin syövereistä arabiankieliseltä sivulta vallan helppotekoisen, mutta tyylikkään patalappuohjeen.


Nappasin ruutukaavion aikoinaan talteen sillä ajatuksella, että kyseinen kuvio sopii joskus patalapuksi tehtäväksi, tai jopa peitteeseen useampana kappaleena liitettyinä.

Koska minulla ei ole tulevan keittiömme tuunauksesta vielä sen kummempia mielikuvia, jouduin tekemään parikin erilaista värivaihtoehtoa. Ja toisekseen yksi lappunen valmistuu just siinä ajassa kun jaksan leffaa katsoa ennenkuin uni yllättää, niin tälläisiä väkertää viikossa jo ihan riittävästi. Vaikka jokapäivälle omanlaisensa.

Koukkuna 2,5 mm ja lankana loppukeriä 7-veljeksestä.


Aloitetaan 5 kjs. Virkataan se ympyräksi piilosilmukalla ja jatketaan ruutupiirroksen mukaan.


Kierros lopetetaan virkkaamalla pylväs kierroksen ensimmäiseen pylvääseen.


Näihin ei paljoa lankaa kulu, hyvä jämälankojen käyttökohde.





Hieman sumuisten ja sameiden kuvienkin syy selvisi. Lumi oli karkkikäsillään sormeillut kameran linssiä. Sai sitä hetken miettiä missä mättää kun kuvat näytöllä ei vaan kirkastuneet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti