perjantai 23. tammikuuta 2015

Tulevia sisustustrendejä Kölnin messuilta (ja lentosukka)

Minun matkani alkoi hieman heikosti. Nousin koneeseen Oulusta ja käsilaukkua kaivaessa huomasin ottaneeni kyllä langat lentosukkiin mukaan, mutta puikkojen olevan yhä keittiön pöydällä. Helsinki-vantaalla kävimme Starbucksissa kahvilla ja olin jo ottamassa kahvinsekoitukseen tarvittavat kepakot hätäapu-puikoiksi, mutta seurueen muut jäsenet nauroivat idealle niin paljon, että päätin sitten hylätä kyseisen ajatuksen.

Olinhan minä kuitenkin jo Kölnin lankakaupan ja reitin hotellilta sinne tulostanut valmiiksi, joten paluumatkalla sitten neulottaisiin. Lähtöpäivänä ehdimme käymään kaupassa ja mukaan tarttukin Lana Grossan ihana raitalanka ja Knitpron puikot nro 3.


Perussukka. Pahoittelen pimeää kuvaa, mutta kapteeni mokoma sammutti valot laskeutumisen ajaksi ennenkuin ehdin sukan paremmin kuvata :)


Ihana lanka, ihanat puikot, ihana väri. Puikkokoko kyseiselle langalle saisi olla hieman pienempi, joten taistelen itseni kanssa nyt siitä, puranko jo yhden valmiin sukan ja teen kauniista väristä jotakin perussukkaa vaativampaa pienemmillä puikoilla vai tekaisenko sukalle kaverin. Todennäköisesti puran.

Sitten messu-uutisia !

Olin Pohjanmaan Kalusteen vieraana messuilla. Kiitokset vielä upeasta matkasta.
Heillä on kaksi mallistoa : Pohjanmaan ja Luonto ja messuilla oli edustettuna Luonto mallisto. Kaunis suomalaisen näköinen osasto ja tuotteethan heillä on erittäin laadukkaita. Linkeistä voi tutustua valikoimaan ja yritykseen itseensä.  Pohjanmaan.fi Luontofurniture.com






Messuilla oli selvästi nähtävissä värien tulo sisustukseen. Valkoista ei juurikaan enää näkynyt. Pastellisävyjä oli paljon, jopa nahkaisina kalusteina. Puuvärinä tammi, jota oli yhdistetty myös valkoiseen ja harmaaseen. Jotenkin kaikista osastoista (joilla ehdimme vierailla) huokui sellainen lämmin kotoinen fiilis. Upeat messut kaikenkaikkineen.

Ja sitten kuvakollaasi muilta osastoilta. Kuvat on otettu kännykällä, joten laatu ei ehkä parasta mahdollista ole.















9 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Siellä oli kaikki niin ihanasti laitettu esille. Kauniita sisustuksia kaikki :)

      Poista
  2. Katsellessa tuli heti sellainen sisustusfiilis, "josko uudet sohvatyynyt, tai uusi maljakko, tai pöytä... Ei. Sittenkin koko sohvakalusto." :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama oli siellä kierrellessä : Josko kysyisin lentoyhtiöltä mahtuisiko tämä kyytiin tai tämä... :D

      Poista
  3. Peukutan kyllä Pohjanmaan kalustetta. Meillä on tumman ruskea nahkainen Lilli sohva, muuan vuosi sitten ostettu. Tilauksesta tehty juuri nahkaisena. Liikkeissä oli vain kankaisia, mutta halusimme ehdottomasti nahkaisen ja parempaa sohvaa saa kyllä hakea. Mittasuhteet ovat just eikä melkein tällaisille 160 ja 170 senttisille asujille. Miekii pystyn istumaan niin että jalat yltävät maahan ja on tarpeeksi tukeva ja napakka istua, että pystyy hyvin neulomaankin eikä uppoa hartioita myöten sohvan uumeniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heiltä on niin laaja mallisto, että kaikille istujille löytyy varmasti sopiva sohva. Ja lähes kaikki mallit saa joko nahkaisena tai kankaisena ja värivalikoima on molemmissa runsas. Kannattaakin liikkeessä asioidessaan kääntyä myyjän puoleen, koska jos sopiva malli löytyy, niin verhoilusta se ei jää kiinni :)

      Poista
    2. Näinpä se onkin. Ja nyt kyseltiin liikkeestä nojatuoleja samaan Lilli- sarjaan, niin niitä saa vielä. Tyyriitä ovat, mutta niin ihanat istua pienemmänkin ihmisen, että kyllä ne on hankintalistalla seuraavaksi. Ja hintahan kompensoituu, kun ovat kymmenien vuosien huonekalu, ei tarvii kahden vuoden päästä uusia kalusteita, niinkui usein kankaisille ja pehmeille, upottaville sohville käy, kun kovalla käytöllä ovat.

      Poista
  4. Tunnustus: Kutomakone was here :)

    VastaaPoista