torstai 12. helmikuuta 2015

Vihdoinkin !

Odottavan aika on pitkä ja postimatka Kiinasta pidempi. Minun jalkani ovat vihdoin perillä. Sillä välillä kun odotin pakettia saapuvaksi, kävin HalpaHallin lankatarjouksen hyödyntämässä.

Tarjouksessa oli 150 g Flotte Socke-sukkalankaa 3,95 ja pitihän sitä kokeilla. Koriin valikoitui pari väriä ja lanka on valmiiksi kuvioitua, joten kahdet perussukat keristä tein. Toinen on turkoosia ja toinen kanervan väristä. Vahvuus Novitan nallen ja 7 veljeksen väliltä.

Puikot nro 3 mm, aikuisten sukassa 11s/puikko (kokoa 37) ja lasten sukissa 9s/puikko (koko 26).

Lanka oli miellyttävää neuloa ja hintalaatu-suhde tarjoushinnalla hyvä. Keristä tulee toisetkin sukat vielä ja aion ne yksivärisen langan kanssa yhdistää. Katsotaan myöhemmin millaiseen malliin.

Mutta sitten pääasiaan. Jalkoihin. Tilasin Ebaystä kauankauansitten, muoviset jalkaterät, jotta sukkakuvat olisi helpommat ottaa. Ja onhan ne :) Vielä kun teen alustan, jolle jalan saa piikillä kiinnitettyä. Ja todellisuudessahan toimitusaika oli vain n. 3 viikkoa :D

Jalat ja sukat kuvina, mukana myös vanhoja sukkia ihan kuvaamisen ilosta.



The JALAT!


Uudet sukat Flotte Socke-langasta. Tahiti ja BoraBora.





Tuotantolaitos on laitettava taas tehokäyntiin että saa lisää kuvattavaa. Kannattava muutaman euron sijoitus jalkoihin :)

14 kommenttia:

  1. Voi että niin tykkään noista mustavalkoisista sukista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, varmaan sellainen malli jota tulen useammatkin tekemään :)

      Poista
  2. Voit tuollaiset lisäjalat olis tarpeelliset, ei valittais vaikka ulos hankeen kantais kuvattavaksi :) Kauniita sukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei valittaisi ei ja eikä kastu, ovat muovia :D

      Poista
  3. Hienoja sukkia ja kuvia! Lisäjalat olisivat tarpeen minullekin. Kerrotko mistä tilasit ne? Oliko kuljetusmaksu paljon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ebaysta tilasin. Löytyy varmaankin hakusanoilla : Durable 2 Female mannequin leg foot display. Minä en raski maksaa postikuluja, joten tilaan aina toimittajilta, joilla on ilmainen toimitus :D Kokonaishinta oli n. 5,5 euroa :)

      Poista
    2. Kiitos nopeasta vastauksesta, täytyy alkaa etsiä, ei ole varajalat hinnalla pilattu!

      Poista
  4. Irtojalat. :D Nuo mustavalkoiset on kyllä hienot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos...voi olla että kohta on myös irtopää :D

      Poista
  5. Hei!
    Minkä kokoiset nuo mallijalkasi ovat? :)
    Yritän itselleni etsiä moisia, mutta mietityttää kun monessa on vain 20cm pohjan pituus :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Nuo on n. 20 cm. Kurkkasin ebaysta nopeaa, niin näyttäisi että nämä "nilkka"mallit on suunnilleen tätä kokoa, sellaiset missä on vain jalkaterät oli n. 22 cm :)

      Poista