keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Sydänsukat

Lumi pisti kaupassa Novitan sateenkaari lankaa koriin ja pyysi tekemään Rainbow Dash-sukkia. Poni teemalla siis mennään edelleen ja nyt toiveena oli sukat myös kaikille kavereillekin. Katsotaan myöhemmin kuinka monet pienet sukat saan tehtyä, noin 10 parin tilauksen tuo lapsi esitti :D

Pienten sukkien välissä (ja sateenkaaren välissä) oli pakko tehdä jotakin muuta. Koska minulla on edelleen ihania työkavereita ja sain heiltä lankoja lisää, tein valmiiksi yhdet aikuisten koon naisten sukat. Valmista ohjetta näihin ei ollut, mutta halusin käyttää kaikkia saamiani värejä (t.sininen, pnainen ja valkoinen).

Sukat on tehty perusohjeen mukaisesti, kuviot synyivät neulomisen aikana. Sydän kuvion piirsin sen jälkeen kun pari kertaa olin tekeleeni purkanut kun silmukkamäärä ei täsmännytkään.

Puikot 3 mm, lanka 7 veljestä, varressa 11 s puikko, teräosassa 11-10-10-11, nilkassa resori. Koko 37-38

Todella hieno paint-piirros, mutta toimiva :)

Sukat aloitin 1o1n resorilla (7 kerrosta). 3 kerrosta sinisellä, jonka jälkeen :

1       krs.      1o punaisella 1o sinisellä kerros loppuun saakka
2       krs.      4o sinisellä, 1o punaisella kerros loppuun saakka
3-6    krs.      sinisellä
7-8    krs.      1o sinisellä, 1o valkoisella
9-11  krs.      valkoisella
12-16krs.      2o valkoisella, sydän kuvio, 2o valkoisella kerros loppuun
17-20krs.      valkoisella
21-22krs.      1o sinisellä, 1o valkoisella
23.26krs.       sinisellä
Nilkkaan resoria 10 krs ja neulotaan sukka loppuun perusohjeen mukaan.

Ja tällaiset niistä tuli:




Kuvio on todella helppo aloittelijallekin, mutta sininen väri noin tummana on pimeissä illoissa suhteellisen haastava neulottava. Hyvä puoli tässä oli, että koska en nähnyt kunnolla neuloa, varasin optikolle ajan ensi viikolle ja hankin silmälasit joita olisin jo vuosia sitten jo tarvinnut :)

3 kommenttia: