lauantai 14. toukokuuta 2016

Mitä on tekeillä

Virkkaus on syrjäyttänyt puikot näköjään täysin. Olen siirtynyt siis kesäaikaan :) Olen perehtynyt kirjovirkkauksen saloihin, ihan täysin valmista näytettävää ei vielä ole. Mutta kyllä se alkaa sujumaan pikkuhiljaa, vaikkei ollutkaan niin helpoa kuin alunperin luulin.

Ja koska vahvuutenani on pienet ja nopeasti valmistuvat jutut, olemme Lumin kanssa yhteistyössä kehitelleet unirättejä, joita Lumi keksi käyttää myös käsinukkeina. Sopivat myös lahjoiksi annettaviksi. Pupu on jo valmis näytettäväksi, muut ovat melkein valmiita. Tuotantolinjamme kulkee niin, että minä virkkaan ja Lumi täyttää päät ja valitsee rusettinauhat :D

Lankana kuluu nyt puuvilla. ja vauvalankoja, koukut 2,5-3,5 mm käytössä. Ohjeet tulevat kunhan lopulliset versiot ovat valmiit, mutta nyt pieni kuvakatsaus menneen viikon puuhailuihin :

Ihan ensimmäinen kirjovirkkauskokeilu, meikkipussi tulossa.

Lumin kanssa askarreltiin koruja.

Sisäinen puutarhurikin heräsi, satotoiveet ovat taas korkealla, lopputulos todennäköisesti on sama kuin aikaisempina vuosina :D

Nämä ovat Lumin tekemät, minun äitienpäiväksi saamani lahjat. Etanareppu ja ihana kortti.

Virkatun unirätin ensimmäinen versio valmiina. 



Turvasilmät olen ostanut Kirjokkaasta. Pupulle sopivaa nenää ei heiltä löytynyt, joten se on kirjottu langalla. Vartalo-osa on tehty isoäidinneliön mukaan. Lumi tykkäsi tästä, joten se päätyi nopeasti leikkeihin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti