keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Pokemon lapaset

Koska Pokemon pelinä on ollut tapetilla jo jonkin aikaa, ajattelin tehdä aiheeseen sopivat lapaset. Varsinaista ohjetta näihin ei ole, mutta toteutus on helppo ilmankin. Lapasen perusohjeet löytyvät täältä : yhteishyvä 

Puikot 3 mm, lankana 7 veljestä punainen ja valkoinen ja hieman mustaa + virkkuukoukku 3,5 mm. Koko 4-6 vuotiaalle sopiva, 8 silmukkaa/puikko.

Jos oikein virallisia ollaan, pokepallon yläosa on punainen. Tämähän oli tietenkin hyvä tarkistaa siinä vaiheessa kun olin jo toisenkin lapasen melkein valmiiksi saanut tehtyä. Toisaalta katsomissuunta ratkaisee, joten lapaset voi aloittaa joko valkoisella tai punaisella. Peukalon kiilan ollessa valmis vaihdetaan lanka mustaksi ja neulotaan sillä 5 kierrosta ja vaihdetaan väriä.

Kun lapanen on valmiina, virkataan ympyrä valkoisella (4 kerrosta kiinteitä silmukoita) ja viimeinen kerros mustalla. Kiinnitetään virkkaus lapasen selkäpuolelle ja päätellään langat.

Ja tälläiset niistä tuli :









3 kommenttia: