sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Kurttuisaa vartta säärystimiin

Rakkaat tyttäreni houkuttelivat uusimaan hieman vaatevarastoani. Kuulemma ei aina tarvitse pukeutua isoihin vaatteisiin ja ostatuttivat minulla itselleni hieman "muotitietoisempaa" päällelaitettavaa. Mikäs siinä, kaappi nyt kieltämättä tarvitsikin päivittämistä. Ongelmaksi omassa päässäni muodostui kapeiden lahkeiden ja korkeapohjaisten nilkkamallin kenkien välistä vilkkuva sukka, ei vaan mene jakeluun että se voisi toimia. Joten kekseliäs neulojahan tekaisee itselleen säärystimet ongelman poistamiseksi.

Lankana 7-veljestä terrakotta, puikot 4mm. Puikoilla näissä 14 s/puikko, tulee löysähköt näin.

Resoria 8 krs ja sitten 11 krs sileää. Sitten kurttu: 

Nosta työn edestä samalta kohdalta 8 riviä alempaa silmukan puikolle, joka kudotaan puikolla olevan kanssa oikein yhteen. Tee näin 7 ensimmäisellä silmukalla ja loput puikon silmukat kudotaan normaalisti oikein. Koko kierros näin.




Sitten 11 krs. sileää ja seuraavaksi ruttu tehdään samalla tavalla, mutta puikon 7 viimeisellä
silmukalla. Näin neuloksesta tulee poimukas.



Aloitin neulomaan näitä käyttäessäni muksuja hoplopissa. Enkä ollut ainoa neulova äiti kahviossa. Ainoa vaan, että yrittäessäni kuvata Lumia, onnistuin taas saamaan galleriaani otoksia takaraivosta ja hiustupsusta. Tai hyvin tärähtäneen liikekuvan. Ja saivathan nuo minutkin liikkeelle hierontatuolista. Olin jopa puolessavälissä kiipeämässä korkeuksiin kun huutelivat ylätasanteella. Eikä pelottanut yhtään ryömiä verkkotunnelista. Lapsia siis.


2 kommenttia:

  1. Tuhannet kiitokset kurttu-ohjeesta. Olen samantapaisia sukkia nähnyt ja miettinyt tekotapaa. Kunhan edelliset saan pois puikoilta niin yritän varmasti kurttuja. :)

    VastaaPoista
  2. Ole hyvä. On aina kiva kun ohjeista on apua :)

    VastaaPoista