sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Värikäs peitto virkattuna

Kerroinkin jo aiemmin löytäneeni lankoja Hemtexistä. Paikasta josta en ikinä olisi keksinyt lankaa mennä ostamaan. Väritkin kivoja, joten kamalasti teki mieli jotain niistä tehdä. Ekaksi ajattelin tiskiliinoja virkkailla, olisihan lanka just sopivaa siihen. Aloitin ja purin  niinkuin tavallisestikin.


 Sitten törmäsin tähän Dropsin ohjeeseen : http://www.garnstudio.com virkattu siksak-kuvioinen peitto.

Aloitin sen soveltaen ohjetta, kuvio täsmää, mutta värit ja raidoitukset tulevat omaani fiilispohjalta. Työ sujuu nro 4 koukulla yllättävän nopeasti, vaikkakin yksinkertaisella langalla teen. Lanka on mukavan pehmeää virkattavaa, joten lisäähän sitä oli haettava.



Pari iltaa nyt virkattu + aamun Matlock-sarjan verran. Yhden jakson aikana ehtii 3 kerrosta :) Ohjeesta kannattaa noudattaa alkua. Ketjusilmukat alkuun kannattaa virkata todella LÖYHÄSTI. Aloitin itse ihan normaalisti, eikä se paljoa haittaa, mutta tokihan neulos joustaisi paremin jos löyhempää alkuun olisin tehnyt.



Kaksi riviä joka värilä, lanka vaihtuu aina oikealla puolella ja voin virkata ja päätellä vanhan langan samalla kun uuden värin aloitan. Ei pääteltäviä langanpäitä vaan peitto valmistuu valmiiksi asti sen edetessä.




Olen viehättynyt. Tästä ei taida tullakkaan ikuisuusprojekti, vaan valmistunee jopa nopeampaa kuin koskaan kuvittelin noin isoa työtä saavani valmiiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti