Näytetään tekstit, joissa on tunniste virkkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste virkkaus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 14. lokakuuta 2026

Lumioosi – uusi alku ja tuntematon tulevaisuus

Pitkästä aikaa täällä! 

Lumioosi blogina on ollut hiljaa jo muutaman vuoden. Instagramin puolella olen päivittänyt kuulumisia jonkin verran. Elämä on vienyt mukanaan, mutta nyt tuntui oikealta hetkeltä palata tänne. Tai oikeastaan aloittaa alusta.

Keväällä saimme yllättävän ja valitettavan tiedon työnantajamme konkurssista. Yhtäkkiä lähes 30 vuoden aikana muotoutunut arki, rytmi ja elämä piti järjestää kokonaan uudelleen.

Piti hypätä rohkeasti tuntemattomaan ja lähteä uteliaina katsomaan, millainen tulevaisuus sieltä löytyy.

Huhtikuussa pistimme myymälän ovet viimeistä kertaa kiinni. Yksi pitkä luku tuli päätökseensä, ja uuden elämän etsiminen alkoi.

Mitä puolessa vuodessa on tapahtunut?

No, ei oikeastaan mitään ja samalla todella paljon.

Annoin kerrankin itselleni luvan lomailla ja nauttia elämästä ilman jatkuvaa aikataulua. Olen aina rakastanut työntekoa, tehnyt paljon ja usein pitkiäkin päiviä. Elänyt ja hengittänyt kiirettä ja suorittamista. Nyt sain vain olla.


Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan minun ei tarvinnut tarkistaa kalenterista, voinko osallistua johonkin. Ei tarvinnut kieltäytyä kutsusta siksi, että viikonloppu olisi työvuorojen vuoksi kiinni.

Olen matkustellut, mökkeillyt ja aloittanut säännölliset kuntosalikäynnit. Olen nauttinut kiireettömyydestä ja tehnyt tietysti käsitöitä – neulonut, virkannut, askarrellut, valanut kynttilöitä ja kokeillut kaikenlaista uutta ja ihanaa.

Välillä on tehnyt hyvää vain olla ilman sen suurempia suunnitelmia. Toisaalta tämä aika on antanut tilaa myös uusille ajatuksille ja haaveille.



Mitä tästä eteenpäin?

Nyt on syksy, ja työnhaku on alkanut. Samalla mielessä pyörii kaikenlaista: mitä seuraavaksi, millainen voisi olla uusi arki ja mitä kaikkea olisi mahdollista tehdä tulevaisuudessa?

Työnhaun rinnalla on aikaa päivittää blogia, kokeilla uusia juttuja ja miettiä tulevaisuuden suunnitelmia siltäkin varalta, ettei uutta työtä löydy heti.

Ja mikä parasta – aikaa on myös käsitöille!



Lumioosi saa siis jatkaa siitä, mihin se aikoinaan jäi, mutta samalla annetaan tilaa kaikelle uudelle, mitä elämä tuo tullessaan. Täällä neulotaan, virkataan, askarrellaan ja kokeillaan uusia juttuja – jaetaan arjen kuulumisia ja katsotaan, mitä kaikkea matkan varrella syntyy. Vanhat jutut on arkistoitu, lisäilen niistäkin parhaita paloja kunhan päästään vauhtiin tässä hommassa.

Mukavaa taas kirjoittaa tänne. Toivottavasti sinäkin viihdyt mukana!