perjantai 10. lokakuuta 2014

Virkkauslinkki ja vähän muutakin


Joskus joutuu antamaan periksi, niinkuin nyt. Se etten suostu sairastamaan, vei minut sitten sairaalapedille pariksi päivää. Oli minulla kutileet mukana, mutta tökkäsivät mokomat tippakanyylin niin, ettei käsi eikä ranne liikkunut. Ja minä kun ajattelin saavani ainakin muutaman parin tehtyä kun kerran mitään muuta ei pystynytkään.

No aika pitää jollainlailla hyödyntää, etsiskelin vinkkejä tekemiseen. Meillä on kylpyhuoneessa pieni ikkuna, johon olen jo pitkään ajatellut virkata verhon. Virkkausmalleja etsiessäni törmäsin tälläiseen sivustoon : 1400ihanaa/ilmaista virkkausmallia piirroskuvina


[0000011%255B3%255D.jpg]
Esimerkkikuva linkin sisällöstä

Jollei tuolta löydy miellyttävää verhomallia, niin tuskin mistään. Ja sopiihan nuo tiskirätteihin ja liinoihin ja...

Sen verran sairaalassa uhmasin tippaletkua ja painovoimaa, että kokeilin miten selällään neulominen jäykin rantein onnistuu. Hitaasti, mutta siltikin aloitin varrettomia nilkkasukkia. Lanka 7 veljestä ja 3,5 mm puikot. Koska ihan perussukka tuntui liian tylsälle, tein jalkapöytään toiselle laidalle muutaman 1o takareunasta,1n kuvion. Toiseen sukkaan se tulee peilikuvana.



Kuvio tulee ihan kivasti esille sukan ollessa jalassa, kuvaan ne paremmin kunhan kamera pysyy tärisemättä käsissä ja toinenkin sukka on valmiina. Siihen ei ehkä menee kahta päivää :D

Minusta on mukava, jos joku nimenomaan toivoo tietynlaista työtä, mutta antaa silti vapaat kädet sen toteutukseen. Keskimmäinen tytär haluaa varrettomia villasukkia, kuulemma valkoiset, ruskeat ja turkoosit. Vanhin tyttäristä linkitti siililapasten kuvan, ja lupasin sellaiset hänelle tehdä. Ja harmaat säärystimet, sellaiset löysät.


Ja sitten maksamaton mainos :

Löysin lähi Siwasta Novitan uutta Joki-lankaa (tarjous 2,99/50 g). Oli ihan pakko napata kokeiluun 2 kerää. Lanka on 100% huopuva villa. Äitini toivoi huovutettuja lapasia, joten sellaiset sitten tästä langasta. Olen aikaisemmin tehnyt lapasia Huopasesta, ja siihen verrattuna Joki tuntuu ainakin ohuemmalle. Näiden huovutettavien töiden ihanuus on juurikin se jännitys, kun odottelee pesukoneen Naps-ääntä ja kaivelee myttyisen villapallon esille ja alkaa venyttelemään ja kokeilemaan kenelle siitä sopiva tulikin.





Nyt sitten sanoista tekoihin, kutileet käteen :) Ja mikäli sinulla on jo kokemusta Joki-langasta ja sen huopuvuudesta, niin mielellään kuulisin niistä.

2 kommenttia:

  1. Hyvä virkkauslinkki. Koitappas nyt säästellä itseäsi niin pikaisemmin paranet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä on näköjään parempi hiljentää tahtia. Tuolla linkissä on kyllä malleja päättämisen vaikeuteen asti :)

      Poista