keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Muurausnarusta muuhun muotoon

Kerrankin minä olen ajanhermoilla. Ainakin suunnilleen. Uutisista on saanut lukea, kuinka naiset valloittavat rautakaupat ja hamstraavat muurausnarua virkkaukseen. Minä en itse itselleni lankaa ostanut, vaan äiti oli hakenut Biltemassa käydessään 3 kerää kokeiltavaksi ja antoi ne minulle. Ja koska minusta saatu lanka on paras lanka, niin tuumasta toimeen.

Ensimmäinen suunnitelmani oli tehdä pöytätabletit. Tutkittuani langan menekkiä, huomasin että yhteen tablettiin kuluisi n. kerä niin luovuin tabletti-ideasta (tällä hetkellä). Otin käyttööni suunnitelma B:n eli kesäjuhlien kattaukseen kauniit sihijuomapullot ja värikkään liinan.

Tarvikkeet : 3 kerää muurauslankaa ja koukku 3,5 mm. 3 kpl Siwan chilikastikkeen pulloja. Virkattu yksinkertaisella langalla, liina suoraan ohjeen mukaisesti.

Varsinaista ohjetta pullonsuojiin ei ole, virkkauksessa on käytetty kiinteitä silmukoita ja pylväitä ihan mielen mukaan.

Aloitetaan kuitenkin pohjasta ja virkataan pullon pohjan kokoinen ympyrä. Perusohjeena voi toimia esimerkiksi tämä korin ohje muokattuna pullon koon mukaan Lankava/kori . Minulla pohjaosaan tuli 7 kerrosta, jonka jälkeen tein reunan ja siihen välillä kiinteitä silmukoita, pylväitä jne...

Kolmen korin jälkeen tein lopuista langoista liinan juhannusruusu-maton ohjeella, ja langat (3 kerää) riittivät just näihin kaikkiin. Pikkuruiset nöttöset jäi. Ohje liinaan täällä : Lankava/juhannusruusu .

Ja tälläisiä sain aikaan :









Voihan se olla, että jo vappuna pitää simaa noista pulloista tarjoilla :)

4 kommenttia:

  1. Hei! Todella kauniit pullonsuojat ja liina. Kuinka suuri muurausnarusta virkattu liina on Juhannusruusu-maton ohjeella tehtynä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liinan annoin tyttärelle, joten ihan tarkkaa mittaa en saa nyt otettua. Mutta halkaisija oli n. 35~40 cm :)

      Poista