torstai 11. kesäkuuta 2015

Askartelua tekstiilitusseilla

Vapaapäivän aikana kiertelin lähialueen kirppiksiä. Paikallisessa puodissa oli 1,- kori, jossa olikin vaikka mitä mukaan ostettavaa. Luulen, että kyseessä oli jonkin kaupan loppuvarastoa, koska valikoimassa oli uusia tuotteita kynistä rantapalloihin.

Korista löytyi 5 kpl tekstiilitusseja. Tarkemmin niitä tutkiessani jäljen pitäisi kestää jopa 90 asteen pesua, joten olihan ne mukaan otettava. Ja koska kotoa ei sattunut löytymään t-paitoja tai tyynyliinoja koristeltavaksi just silloin kun me Lumin kanssa haluttiin askarrella (eli heti kotiin tultuamme), kokeilukappaleiksi joutuivat Ikean pikkuiset käsipyyhkeet.




    Värejä oli viisi. Kynät sopivan teräviä myös tekstin kirjoittamista varten, kovin isoja pintoja ei näillä tusseilla kuitenkaan väritetä.
                                   



Yllä Lumin pyyhe ja alla minun tekemä. Lopputulos ei varmaan maailman kaunein tai taidokkaimmin tehty, mutta olihan hauskaa. Ja oli hauskaa myös 3-vuotiaan mielestä, joten luulen että harrastamme tätä toistekin :)

2 kommenttia: