tiistai 2. syyskuuta 2014

Kokeillaan myöhemmin uudelleen

Minähän kokeilin MagicLoopia. Tuota tehotuontanto tekniikkaa, jolla ei varmasti tule parittomia sukkia. Huom! kokeilin. Sain silmukat puikoille, ja tein resoria aikomuksena tekaista helpot perussukat näin ekalla kerralla.




Näyttää ihan oikealle, eikös?

Siinä ne sitten olikin. Saadakseni tuon verran tehtyä, aikaa oli kulunut 4 päivää. Siinä ajassa olisi tehty ainakin valmiit parit normaalilla tekniikalla. 4 päivää kiskoin kaapelia ja nykersin lankoja silmukoiksi. Purin suosiolla tekeleeni odottelemaan seuraavaa rohkeuden (ja pidempien hermojen) aikaa. Yritetään siis uudelleen myöhemmin, paremmalla menestyksellä toivottavasti.

Tuo harjoittelukappaleiden teko oli kuin minun perunoiden kasvatus tänävuonna.

Innoissaan aloitetaan, kokeillaan kasvattaa ja mietitään jo mitä lopputuloksella tekee.




Jos se on totta, että laatu korvaa määrän, on nuo minun potut jotakin aivan speciaalia :D


4 kommenttia:

  1. Mä oon niin tykästynyt tuohon Magiclooppiin, teen sillä tekniikalla suurimman osan. Eipä tekniikalla väliä kun se vaan tuntuu hauskalta ja itselle sopivalta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että minulla oli väärä lankavalinta ensimmäiselle kokeilulle, pehmeä ja liukas vauvalanka ei varmaan helpoin neulottava ole. Ja en minä periksi anna, kokeilen toisella kertaa ( tai kolmannella) ja ennenpitkää opin tuonkin :)

      Poista
  2. Tuo on kaikkein parasta harjoitella toimivaksi, kun tekee säärystimiä tai suoria ranteenlämmittimiä. No jaa, pitempiin ranteenlämmittimiin voi vaikka tehdä kiilapeukalonalutkin loppuun. Jos kyllästyy, äkkiähän sen neuloo vakiopuikoille ja jatkaa vanhaan malliin. Itse siirrän usein puikoille kavennuksia varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan seuraavat säärystimet teen niin pitää taas kokeilla. Olen minä yhdet varret tehnyt looppaamalla, mutta vielä pääsen helpommalla kun teen ihan perinteisesti :)

      Poista