tiistai 5. tammikuuta 2016

Harmaat lapaset



Sain työkaverilta muutaman kerän ennestään tuntematonta (ja vanhaa) Country-lankaa. Villaa 60% 40% akryyli, puikkosuositus 5, joten arvelin sen sopivan lapasiin.
Väreinä valkoinen ja harmaa, puikot 3,5 mm, 10 s puikolle. Lapasen perusohje täältä : yhteishyvä

Tein aikoinaan kierrereunan sukkiin ja samaa kokeilin nytkin. Tein nyt vain jotakin väärin, joten ihan sitä mitä aioin näistä ei tullut, mutta sinnepäin kuitenkin. Vanha postaus missä oikeanlainen ohje kierrereunaan olisi ollut : kääntövarsisukka

Kierrereuna (tai sinnepäin) alkuun, sen jälkeen pelkkää oikeaa kunnes arvioitu resoripituus on saavutettu.

Reikäkerros tehdään näin : 1lk, 2 oikein yhteen koko kerros, ja jatketaan lapasen perusohjeen mukaisesti.

Tehdään lapaset loppuun saakka ja päätellään. Valmistetaan nyöri ja pujotetaan reikäkerrokseen. Lapaset on valmiit. Lanka oli ihanaa neulottavaa, pehmeää ja lämpimän tuntuista. Toivottavasti lämmittää myös saajansa käsiä :)






Harmaan kanssa sopii punainen, joten pienet sydänkuvioiset sukat siirtyivät seuraavaksi puikoille :




6 kommenttia:

  1. Nätit on sukat sekä lapaset. (: Eka kuva vaan ei jostain syystä (ainakaan minulla) näy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta...mikähän siinä on vikana o.O Pitää tutkia jollain toisella laitteella kun känny ja minun kone sen näyttää. Kiitos kun ilmoitit :-)

      Poista
  2. Kyllä näkyy.. Näissä pakkasissa lapasia tarvii, sukkien ohje lienee jossakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaisten sukkien kuvio löytyy täältä: http://www.ullaneule.net/0105/ohjeet_sydamia_raitaa.html#pitsi . Alkuun kokeilin muutaman rivin kierrejoustinta, siihen voi tehdä myös tavallista 1o1n tai nirkkoreunan. Tuo on kaunis sydämen malli, tulen varmaan jatkossakin tekemään tuolla kuvioinnilla jotankin :)

      Poista
  3. Hei - "eksyin" blogiisi kun etsin Nesssukkaat tossukkaat -ohjetta; niistä oli puhetta meidän neulekerhossa ja yksi meistä teki näitä tossuja. Oli niin mielenkiintoisia, että oli pakko etsiä ohje :D - ja täältähän löytyi kaikkea kivaa!
    Kuten ristiin vahvistettu kantapää, jota juurikin kokeilin eka kerran, vähän erilaisella ohjeella, tuolla sinun ohjeella saan varmaankin siistimmän.
    Tänne palaan varmasti vielä monta monta kertaa :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa uudelleenkin :) Aina mukavaa kun ohjeista on apua toisillekin :)

      Poista