lauantai 3. toukokuuta 2014

Virkattu sukka

Voihan villasukan tehdä virkkaamallakin, ainakin jonkinlaisen. Itse asiassa nuo istuvat jalkaan yllättävän hyvin ja helpot ne on tehdä. Ja koska nämä ovat koeversiot, on lankana jokin jämäkerä, koukku 3,5mm.

Kokoa on helppo muuttaa, nämä tein Lumille sopiviksi n. 22 jalkaan.

Virkkaa 48 kjs. Käänny, tee pylväs koukusta neljänteen silmukkaan ja jatka koko kerros pylväitä.


Tee pylväitä 5 kerrosta (Tai kunnes kerrokset peittävät kantapään) ja katkaise lanka. Kantapää on nyt melkein valmis.


Mittaa jalan korkeus jalkapöydän kohdalta ja tee siihen kiinteäsilmukka.




Jatketaan suljettuna neuloksena kiinteillä silmukoilla. Langan päät voi päätellä samlla virkkaamalla ne kiinteiden silmukoiden sisään, tai päätellä myöhemmässä vaiheessa.


Kun sukka on sopivan pituinen, kavennetaan terä jättämällä sukan laidoilla 1 kiinteäsilmukka välistä. Tein kavennuksen alussa joka toisella kerroksella ja kolmella viimeisellä kerroksella kavensin n. joka kolmannen. Kun työssä on enää 6 silmukkaa jäljellä, virkkaa ne yhteen ja päättele lanka.

Sukka näyttää nyt tälle :



Seuraavaksi tehdään takaosa. Tee pylväitä niin pitkälle, että kantapohja alkaa. Tee kantapohjan kohdalle kiinteitä silmukoita ja jatka sen jälkeen pylväillä kerros loppuun. Ompele takasauma, tai yhdistä se piilosilmukoilla samantien.



Ompele tai yhdistä myös varren etusauma ja sukka on valmis.

Koska turkoosi ei kuulu lempiväreihini ja sukista tuli kuitenkin käyttökelpoiset, virkkasin varteen vielä pari kukkasta koristeeksi.



Ei niistä hassummat tullut :)



4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos :), vaihtelua välillä virkatakin neulomisen sijaan :)

      Poista
  2. Ihanat sukat.. miten noita silmukoita lasketaan niinko koko mukaaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Helpoin tapa on varmaan mitata vain jalan kokoon ja jollei jalkaa ole saatavilla niin valmiista sukasta, näihin kun ei valitettavasti mitään valmista mittataulukkoa ole.

      Poista